keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Miksi se on käyrämäyrä

Tulipa mieleen, että ei ole tullut kerrottua miksi blogin nimi on nimenomaan käyrämäyrä. Mäyräkoirallahan kuuluisi olla kaunis ja suora selkälinja. No meillä ollaan erilaisia ja se kuuluisa linja on mukavasti köyryllään. Ei sillä, etteikö selkä olisi aina silloin tällöin suorassa, mutta jos jokin jännittää tai täytyy nuuhkia jotain mielenkiintoista niin riemukaarikin kalpenee Nellin rinnalla. Siitä siis blogin nimi =)

Näyttelyissä tämä on tietty ongelmallista joten nyt ollaan otettu seisominen erityiselle huomiolle ja sitä treenaillaan ahkerasti. Joskin taitaa kaareva koira kehässä olla tässä kohtaa enemmän handlerista kiinni, kuin mistään muusta :D Onneksi meillä on nyt mahdollisuus käydä viikoittain kasvattajan kanssa harjoittelemassa niin pääsen minäkin jyvälle koiran kauniista esittämisestä. Oppien perille menoa lähdetään testaamaan Tuusniemeen maaliskuussa. Jospa se ensimmäinen ERI sieltä irtoais =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti