maanantai 2. heinäkuuta 2012

Se aika kesästä

Viime viikolla alkoi taas Nellin juoksu ja sitä myötä juoksumurjotukset. Ruoka saa olla kupissa päivä tolkulla koskemattomana, ei tee sisällä muuta kuin makaa hautautuneena huovan alle ja ulkona päästään metri kerrallaan eteenpäin, kun on niin paljon huippu hajuja. Onneksi melkein puolet ajasta on jo ohi, että kohta se taas helpottaa.

Asiasta kolmanteen, löydettiin Mustista ja Mirristä viikonlopun kauppareissulla ihan huippuja vinkuvia "tennispalloja", jotka sopii pienen koiran suuhun. Kolmen pallon pakkaus ei ollut edes hinnan kiroissa. Meillä on jo pidempään etsiskelty oikean kokoista palloa, kun miltei kaikki jotka on kotiin raahattu ovat osoittautuneet himpun liian isoiksi. Tai onhan Nelli ne saanut sitten suuhun ängättyä huolellisen asettelun jälkeen, mutta sellainen käyttömukavuus on puuttuunut. Ensimmäinen pallo on kylläkin jo jyrsitty rikki, kun se piippasi niin ihanasti ja kukaan ei raaskinut koiran iloa keskeyttää.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Aamulenkillä

Nyt alkoi omistajan ja koiran kuntokuuri! Kesä on lähtenyt vähän laiskasti liikkeelle, mutta onneksi päiviä on vielä reilusti jäljellä. Nellille ei ole vielä ylipainoa päässyt kertymään, mutta minulta sais muutama kilo lähteä.
Tänä aamuna käytiin hölkkälenkillä. Matkaa ei kertynyt kolmea kilometriä enempää ja koiran mukaan tehtiin intervallia. Kyllä se maastomakkara vaan yllättävän sitkeästi painelee menolle =)
Meidän metsälenkillä oli vaan ihan järkyttävä määrä itikoita. Sillä sekunnilla kun pysähdyttiin/ hiljennettiin tahtia niin Nellin selästä löytyi vähintään viisi itikkaa ja meikäläisen korvan juuressa vaani toiset mokomat..
Mutta tästä tämä projekti etenee, jospa tämä julkinen tunnustus potkii vähän motivaatiota niihin sadepäiviinkin :D

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Anaalirauhasista

Lupasin kansalle kuvia, vaan illan ajankohtainen aihe onkin anaalirauhaset.. Meillä on ollut noin vuoden ikäisestä lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti ongelmia anaalirauhasista. Neidillä on ilmeisesti varsin ahtaat tiehyet, kun heti ulosteen ollessa hieman pehmoisempaan pari päivää, rupeavat papulat kasvamaan ja pikkuhiljaa sitten vaivaamaan. Tänään sain taas olla kumihanskan ja rasvan kanssa liikenteessä, kun koira aloitti lissutuskierroksen ja nenään alkoi käydä ah, se niin tunnistettavan tympeä tuoksu..

Ensimmäisen kerran oltiin eläinlääkärillä muissa asioissa, kun vaiva nousi esille. Ihmettelin, että kuuluuko se jotenkin antibioottikuurin sivuhaittoihin, että koiran takapää vaivaa. Noh, lääkärisetä näytti sitten meikäläiselle miten rauhaset tyhjennellään. Omat aivot ois saattanu saada aiheesta kiinni, jos neitokainen ois hinkutellut takapäätä maahan/mattoon, mutta ihan lipsiminen läpäisi ensimmäistä omaa koiraa omistavan seulan.

Pitääpä käydä hakemassa jotain kiinteyttävää murkinaa taas rinnalle, että ei tarvitse heti ensi viikolla taas olla sorkkimassa. Se kun ei ole kovin mukavaa koiralle, jos ei niin emännällekään.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Elvytys!

Kaivetaanpas tämä blogi vuoden tauon jälkeen pölyistä ja koitetaan uudemman kerran. Vuodessa on ehtinyt tapahtua kaikenlaista; muutto uuteen asuntoon, opettelu vilkaampaan rappukäytävelämään (joka muuten naapurien riemuksi on jatkuva prosessi..), ensimmäiset punkkikokemukset, hudiksi jäänyt astutusyritys ja tietenkin ihan sitä arkea vaan. Aina välillä on käynyt mielessä blogin pariin palaaminen, mutta sitten on tullut menoja tai muita häiriötekijöitä ja se on vain jäänyt laahaamaan.

Pyrin huomisen nimissä päivittämään tänne muutaman uuden kuvan ja starttailemaan tätä uutta kierrosta paremmin =)

torstai 19. toukokuuta 2011

Ei järki miten nopsaan aika menee! Ei kaikista hyvistä aikomuksista huolimatta ole tullut tänne päiviteltyä säännöllisemmin, kuin ennenkään. Pistetään se koulukiireiden, asunnon etsimisen ja kesätöiden hankinnan piikkiin..

Nyt olisi kesän aikana tarkoitus muuttaa, mutta pysytelläåän kuitenkin edelleen Kuopiossa. Vähän jännittää miten saa Nellin siirtymään uuteen kotiin ilman turhia stressejä. Pitää varmaan ottaa neiti mukaan remonttiavuksi, niin kerkeää paikat tulla tutuksi ennen varsinaista muuttamista =) Mukavasti on uuden asunnon lähelläkin heti lenkkipolku, mutta järvilenkistä joutuu nyt luopumaan. Tai sitten pitää reippailla Saaristokadun suuntaan niin siellähän sitä maisemaa sitten piisaa =)

Vielä olisi huikeat kolme päivää koululla ja sitten voi jättäytyä viikon lomalle ennen töiden alkua. Siinä välissä ehditään Nellin kanssa kikkailla taas kunnon lenkkejä, että toivottasti kelit suosii. Saisi otettua tänne jaettavaksi uusia kuviakin =) Nyt on taas kuljettu niin nöyränä tyttönä hihnassa, kun on satanut ja asfaltti ollut lätäköitä täynnä :D

tiistai 3. toukokuuta 2011

Metsässä

Tänään käytiin kikkailemassa pienellä metsäpalstalla ja sai mäyris olla ja juoksennella hihnoitta. Kyllä se metsässä käyskentely käy niin ihmisen kuin koirankin lihaksiin ihan eri tavalla kuin jalkakäytävällä tassuttelu =)


torstai 28. huhtikuuta 2011

Tällä viikolla on saanut nauttia parista oikein aurinkoisesta päivästä ja lenkille on ollut todella ilo lähteä. Tällä viikolla päästiin korkkaamaan meidän rantalenkkikin, kun lumet olivat viimein koko matkalta väistyneet =) Nelli oli ihan into pinkeänä uusien hajujen perässä. Ei monta kertaa kuono noussut maasta matkan aikana. Aurinko lämmitti sen verran mukavasti, että maltettiin hetkeksi istua kalliolle nauttimaan maisemasta ja lämmöstä.

Blogin päivitys on ollut nyt laiskaa, kun koulu painaa armotta päälle ja kesätyön etsintä on ollut kiivasta. Vaan jospa sitä saisi taas ryhdistäydyttyä ja kirjoiteltua tänne säännöllisemmin. Ainiin, pitää vielä kertoa huippukommenti joka kuultiin jokin aika sitten neidin värityksestä: "Onko se kastunu, vai onko se oikeesti ton värinen?" :D






maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pentupainit

Eilen oli Nellilä mieltä virkistävä päivä, kun kylään tuli 11 viikkoinen Patterdalenterrieri Gizmo. Pennun kanssa oli tehty tuttavuutta jo edellisellä viikolla pennun omassa kodissa. Hyvin pitkään ei siis mennyt, kun leikit olivat täydessä käynnissä. Kuvaa ei tahtonut vauhtikaksikosta saada elleivät leikit tapahtuneet pedissä :D




Hienosti Nelli jaksoi nuoremman kotkotuksia ja Gizmokin oli siistinyt painiotteistaan korvassa roikkumisen pois.





Pedissä oli kuitenkin ihan paras pyörähdellä, kun tassu piti mukavasti ja oli pehmustetta jos vähän tömäytti =)



tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kevät toi kevät toi takittomuuden

Tänään lähdettiin ensimmäistä kertaa pidemmälle lenkille ilman takkia, kun lämpöasteet näytti mukavasti 8 astetta. Kyllähän sen Nellistä huomasi, että hauskempaa on kipitellä ihan naturellina. Edelleen kyllä pyrkimys oli aina sille vähemmän hiekkaiselle ja kuivemmalle puolelle jalkakäytävää :D Vauhtia oli kyllä jo tällä lenkillä loskakelejä enemmän.

Viikonloppuna sorruin ostamaan Kong-leluun täytetahnaa ja sitä on nyt pariin kertaan maiskuteltu. Valitsin sellaisen, jonka pitäisi raikastaa koiran hengitystäkin, vaan tiedä sitten oikeasta tehosta. Pääasia, että maistuu =)

torstai 24. maaliskuuta 2011

Näyttely ja mäykkyhölkkä

Ei irronnut meille vielä parasta arvostelua Tuusniemen näyttelystä, mutta hyvä reissu oli kuitenkin. Tuloksena oli siis JUN EH. Nelliä jännitti edelleen pöydällä seisominen ihan hirvittävästi. Kyllähän neiti kotona seisoo ilman paineita pöydällä, pitäisi siis päästä vieraille tasoille seisoskelemaan. Eipä monessa paikassa vaan viitsi kysäistä, että saisiko koira nousta pöydälle tököttämään :P

Keskiviikkona kokeiltiin mäykkyhölkkää :D Oma kunto on päässyt koulun aloittamisen jälkeen romahtamaan reilusti ja nyt tavoitteena pudottaa muutama kiloa painoa ja löytää ne kadonneet lihakset. No ajattelin sitten, että otanpa Nellin mukaan ensimmäiselle hölkkäyritykselleni koska joka tapauksessa vauhti on etanamainen ja kävelemäänkin varmasti välissä joutuu. Saimme osaksemme muutaman kummastelevan katseen, mutta niin vaan mäykkyhölkkäiltiin. Matka tai aika ei päätä huimannut, mutta yllättävän hyvin saatiin homma pysymään kasassa. Välillä käppäiltiin ja vedettiin henkeä ja sitten taas kipitettiin. Lenkin aikana meikäläinen oli huomattavasti uupuneempi kuin koira :D

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Kevät saa tulla


Kamalasti pyörähtänyt taas aikaa päivitysten välillä. Ei lomalla olo selvästikkään sovi meikäläiselle. Nellin kanssa reissattiin melkein koko hiihtoloma. Ensin käytiin nauttimassa koiraseurasta maalla ja sitten ajeltiin Jyväskylään pariksi päiväksi. Hyvä reissu =) Onneksi Nelli ei kärsi matkapahoinvoinnista vaan matkaa suht tyytyväisenä auton takapenkillä. Mitä nyt tahtoo pitkillä ajoilla aika käydä vähän pitkäksi.

Meillä on nautittu lämmenneistä keleistä ja lyhyitä aikoja on uskallettu olla ihan ilman takkejakin pihalla. Joskin kunnon loskakelissä tarpoessa näkee koirasta kuinka syvästi sitä inhottaa. Naurua on joutunut pidättelemään, kun on katsonut miten Nelli menee niska pitkänä ja häntä vaakasuorana ja kulkee kerrankin hihna löysänä vierellä. Näillä keleillä syntyy illuusio siitä, että meikäläisellä olis hyvin koulutettu koira :D

maanantai 28. helmikuuta 2011

Yökylä treeniä

Ensin raporttia eläinlääkäri reissusta. Nellille niin tyypillisesti haju oli huomattavasti vähentynyt, kun viimein lääkärin eteen päästiin. No hyvä jos tekee lähtöä jo omillaan ja saatiin sitten puhdistusohjeet korville. Varuiksi antoi meille vielä reseptin mukaan jos putsailuista huolimatta alkaa korvat eirttämään ja haisemaan, mutta ei vaikuta tällä hetkellä lääkekuuri tarpeelliselta. Hyvä näin.

Tänään lähti reipo mäyräkoira jo aamusta appiukolle yökylään. Ei ole koira vielä viettänyt yötä erossa meistä, että on ihan hyvää harjoitusta. Olisi pitänyt tehdä tällainen jo aiemmin, mutta puheista huolimatta ei olla saatu aikaiseksi. Veikkaan, että Nellillä menee huomattavasti paremmin, kuin meikäläisellä joka katselee kaiken aikaa koiran vakipaikkoihin, että "mihin se nyt on mennyt murjottamaan kun ei sylissä makaa". Kumman tyhjältä kämppä vaan tuntuu ilman koiraa. Onneksi muru tulee jo huomenna kotiin =)

torstai 24. helmikuuta 2011

Ja ketkäköhän on taas juoksemassa eläinlääkärille :P

Kyllä nyt tulee opittua kaikki mahdolliset korvaoireet kolmen kuukauden pikakurssina! Nyt mäykyn korvat haisevat ihan järkyttävän pahalle, mutta eivät punoita tai eritä mitään. Enkä ole huomannut, että Nelli niitä rapsuttelisi. Todennäköisesti siis hiiva iskenyt korviin. Epäilen nyt kyllä syyliseksi sitä kortisoni suihketta jota viime käynnillä saatiin korvien kutinaan. Yhden viiden päivän jakson käytin sitä ja kyllähän se kutina hävisi.

Eilen jo ihmettelin, että miten tuntuu koira pikkasen haiskahtavan, että onko se astunut ulosteeseen vai mikä on. En hoksannut kuitenkaan korvia haistella. Tänään tuli sattumalta nuuhkaistua korvien takaa ja korvalehden kääntö ja varmistus nuuhku itse korvasta osoitti sen hajun lähteeksi. Huomiseksi sain varattua sitten ajan lääkärille. Vapise jälleen kukkaroni! :D

tiistai 22. helmikuuta 2011

Hajamielisyys on taas päivän sana

Huh, melkein meni meiltä jo näyttelyyn ilmottautuminen ohi. Kiitos meikäläisen hajamielisen pään, mutta onneksi asia pompsahti viimeisen ilmoituspäivän iltana vielä mieleen. Nyt sitten koitetaan onneamme Tuusniemellä 19.3. Pitää tiivistää harjoitteluita, kun ovat jääneet vähän vähälle kaikkien koulukiireiden takia. Pöydällä seisominen meinaa edelleen jännittä Nelliä melkoisesti. Ilmeisesti eläinlääkäri käynneistä on jäänyt hieman huonoja mielikuvia pöydällä oloon liittyen. Uskollinen silityslauta saa taas tulla korvaamaan nayttelypöytää :D

Huomaa, että alkaa mäyräkoiran hermoon käymään pakollinen sisällä kököttäminen. Pakkasta on ollut niin paljon, että hyvä, kun pikapika visiittiäkään on tarjennut ulkona. Parina päivänä, kun aurinko on päivällä lämmittänyt on kokeiltu käydä kiepsauttamassa pikku lenkkiä, mutta huonolla menestyksellä. Koira on jähmettynyt ensimmäisen 50 metrin jälkeen ja kieltäytynyt taas liikkumasta muualle kuin kotiin päin. Täällä odotellaan siis melkein kyynel silmäkulmassa kelien lämpenemistä :D

maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävät

                                  Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Tänään on ystävänpäivän kunniaksi mäyräkoira saanut herkutella. On mässytetty pari siivua possun kylkiviipaletta ja narskutettu kuivattua kärsää. Illaksi on vielä varattu kuivattu kananfile. On hyvä olla parhaita kavereita! =)

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Huh!

Ei ollut onneksi tulehdusta korvissa =) Epäillä sopii, että korvien punoitus ja kutina on ollut jonkinlainen allerginen reaktio. Saatiin kortisonisuihketta korvalehtiin laitettavaksi, että kutina helpottaa. Kyllähän Nelli maalla paineli vähän joka paikassa, että allergian on voinut aiheuttaa melkein mikä vaan. Jos oireet ei lähde helpottamaan niin pitää sitten harkita allergiatestin tekoa, mutta vielä toistaiseksi seurailen tilannetta.

Muutenpa Nelli on ollut nyt hyvässä lihassa, kun ruoka kerrankin maistuu ja pakkasta on ollut kohtuudella. Itsellä meenaa vaan koulukiireet stressata hiuksetkin päästä :D

maanantai 31. tammikuuta 2011

Tää on niin tätä

Epäilenpä, että mäykyllä on taas korvatulehdus. Kyllä paikallinen eläinlääkäri nyt rikastuu, kun joudutaan ravaamaan siellä alvariinsa. Viikonloppuna vierailtiin taas maalla niin siellä huomasin, että korvansisukset punoittavat ja raapiminen on taas alkanut. Jospa tän kierteen sais menemään poikki. Inhoittavaa, kun toisella on kaiken aikaa hankala olo korvien takia.


Olen ollut nyt todella laiska kuvailemaan minkä takia ei ole tännekään tullut laiteltua mitään hetkeen. Viikonlopuksi oli tarkoitus ottaa kamera mukaan, mutta sehän unohtui sitten kotiin.. Laitan tässä muutaman kuvan vielä joulun ajalta niin ei ole niin yksitoikkoisesti vain tekstiä =) Kuvien toiset koirat ovat kotipaikan jokamiehen rekkurakit Mauri ja Arvi =)

lauantai 22. tammikuuta 2011

Ohi on!

Nyt tais valeraskaudet hellittää =) Tilan aikana Nelli nimittäin lopetti itselleen tyypilliseen tapaan syömästä. Olen havainnut, että aina, kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa on meidän neidissä meneillään niin ruoka on ensimmäinen mikä jätetään pois.

Tänään on kuitenkin maistunut ruoka hyvin. Niin hyvin jopa, että minun aamuruokinnan jäljiltä oli kelvannut isännän tarjoamat ruuat paria tuntia myöhemmin.. Oli luullut ettei Nelliä ole vielä ruokittu. No silloin se on syötävä kun nälkä on =) Toinen merkki on se, että nyt söi possunkorvan. Tuossa aiemmin, kun kyseistä korvaa tarjosin niin kanteli sitä vain ympäriinsä ja teki siitä pentua. Kyllä oli naurussa pidättelemistä, kun koira kantelee korvaa ympäri kämppää ja laittelee sitä eri pesiin :D Pakkohan se oli silloin pois korjata, mutta onneksi nyt ollaan taas normaalissa arjessa =)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Pesän tekoa

No niin, nyt se sitten iski.. Valeraskaus! Tämän toteaminen on avannut Nellin muutaman viimeisen yön levottomuuksia ihan uuteen valoon. On koitettu kaivautua sängyn alle keskellä yötä, ei olla osattu rauhoittua nukkumaan, on kuoputettu kaikkia mahdollisia peitteitä ja patjoja jne. Ja minä hölmö ensin ajattelin, että se johtuu vaan päivärytmin kääntymisestä taas normaaliin arkeen. Lomaillessa tuli meidän molempien valvottua myöhään ja nukuttua pitkään.

Viime yönä potti sitten repesi totaalisesti ja minäkin sokea huomasin viimein mistä on kyse :D Nukkumaan meno onnistui ensin ihan hienosti, mutta tunnin päästä alkoi vinkuminen ja kämpän ympäri ravaaminen. Selvästi Nelli jotain etsi. Ei rauhoittunut ei sitten millään. Lopulta viideltä aamulla neiti sammahti sinisen vinkulelun viereen. Aamusta keräiltiin sitten kaikki vinkulelut ynnä muut mahdolliset pennun korvikkeet pois talteen ja nyt elätellään toivetta edes vähän rauhallisemmasta yöstä. Päivän itkukohtaukset ovat olleet onneksi yötä lievempiä. Jospa tätä riemua ei kestä loputtoman montaa viikkoa. On se vähän surkeaa katsella toisen hormonimyrskyä ja olla itse tokkurassa unettoman yön jäljiltä.